Mistä tunnet mänkijän?
Tunnusvärit: Tunnetuksi metsänkävijät tekee yhtenäiset huivit ympäri Suomen; kaikkien mänkijöiden huivit ovat sinivalkoisia, siten, että vasen puoli huivista on valkoinen. Valkoinen vasemmalla kuvastaa sydämen puhtautta ja pyyteettömyyttä – näin itseämme kehuaksemme. Lisäksi värit esiintyvät lippukuntien heraldisissa tunnusmerkeissä, kuten lipuissa ja vaakunoissa.
Metsänkävijöiden huivit kuvastavat yhtenäisyydellään kuulumista samaan ryhmään. Huivien väri-idea kuvastaa tilannetta Suomessa vuonna 1917; oltiin juuri perustetun kansakunnan ylpeitä jäseniä, joten tahdottiin kunnioittaa Suomen lippua ja sen värejä. Mutta ennen huivien valmistusta tarvittiin tietysti lippu, jonka olisi kuvastettava samoja värejä.
Lippuun käytettiin onnistuneesti Töölön Yhteiskoululta luvatta hankittua Venäjän valtakunnan lippua. Lipusta revittiin irti punainen sortoa kuvaava raita. Lipun yläkulmaan maalattiin vielä kullanvärinen partiolilja ja lopuksi lippu kiinnitettiin salkoon. Metsänkävijöiden lippu oli syntynyt.
Tunnusväreihin yhteensopivaksi kehitettiin myös leiripäähine, sinivalkoinen väiski, joka on myöhemmin omaksuttu koko Suomen Partiolaisten päähineeksi.
Merkit: Metsänkävijöillä on lukuisia merkkejä, joita myönnetään vain tarkoin rajatuilla perusteilla vain ja ainoastaan metsänkävijöille. Ensimmäinen tällainen merkki on jo pelkkä mänkijähuivi, sillä sen käyttö edellyttää kuulumista mänkijälippukuntaan ja sudenpentu- tai partiolupauksen antamista.
Karhu on mänkijöiden kunniakas tunnuseläin. Se esiintyy suurimmassa osassa mänkijöiden merkkejä ja tunnuksia. Karhu kuvastaa luonnossa liikkumista ja luonnon universaalia tuntemista enemmän kuin yksikään muu eläin. Mänkijöiden leirejä koristavat usein sammalkarhut.
Lupauksenannon yhteydessä mänkijät saavat oikeuden käyttää mänkijämerkkiä, joka on metallinen mänkijöiden logolla varustettu rintamerkki kiinnitettäväksi partiopaidan oikeaan rintataskuun. Mänkijämerkkiin voidaan myöntää karhunkäpäliä, jotka ensimmäisenä otti käyttöön Oulun Metsänkävijät (OMK) vuonna 1957. OMK nykyään myös toimittaa ja valvoo käpälien jakamista. Käpälät kiinnitetään mänkijämerkkiin siten, että karhun kynsien painamat tulevat merkin yläpuolelle.
Karhunkynsiä on kolmea luokkaa: rautainen, pronssinen ja hopeinen. Kynsien jakomäärä vuodessa lippukuntaa kohti on rajattu, joten niiden kantajilla on syytä olla ylpeitä kynsistään.
Lisäksi meillä mänkijöillä on jaettavana kultainen suurmänkijämerkki, joka on otettu käyttöön vuonna 1947. Sen jakoperusteet ovat tarkat ja merkkiä on myönnetty vain reilut sata kappaletta. Merkin myöntämiseen tarvitaan mm. kolmen eri lippukunnan suositus. Ensimmäisen merkin sain ymmärrettävin perustein mänkijätoiminnan isä Ilmari ”Iso-Hukka” Vainio.
Mänkijähenki
Metsänkävijät määrittelivät hyvin pian ensimmäisten lippukuntien perustamisen jälkeen omat erityispiirteensä – lähinnä toiminnan myötä. Nämä piirteet ovat säilyneet vuosikymmenten myllerryksessä ja nykyään mänkijät tunnetaan edelleen erähenkisimpinä ja ”mielipuolisimpina” partiolaisina.
Vaikka mänkijälippukuntia Suomessa erottavat pitkät välimatkat ja huomattavan eroavat toimintamahdollisuudet, ovat lippukuntien sisäinen henki silti huomattavan samanlaiset. Mänkijähengelle on tyypillistä perfektionismi, täydellisyyden tavoittelu, kaikessa mitä sitten tehdäänkin. Merkittävää mänkijöille on myös erähenkisyys – kyllähän jo pelkkä nimi ”metsänkävijät” velvoittaa toiminnan suuntaamista luontoon.
Leireillä mänkijät tunnetaan jykevistä, joskus jopa inhimillisen käsityskyvyn ylittävistä rakennelmista, jotka monesti valtaavat ulkopuolisen katsojan tajunnan niin suurella voimalla, että se voi sytyttää partiohenkisen kipinän ihmiseen loppuiäkseen. Tavoitteena mänkijät pitävät yhteisen tunnuseläimen, karhun, rakentamista ainakin suurimmille partioleireille.
Leirejä mänkijät ovat järjestäneet ahkerasti. Pelkkien lippukuntaleirien lisäksi mänkijät ovat kokoontuneet perinteisesti omille mänkijäleireilleen vähintään kerran vuosikymmenessä. Lisäksi mänkijöiden meno on näkynyt myös valtakunnallisilla suurleireillä, esim. Taruksella ja Kilkkeellä.
Kaikenlainen kisailu on myös perinteistä mänkijätoimintaa parhaimmillaan. Mänkijälippukuntien nimet ovat yllättävän usein esiintyneet kansallisten kisojen tuloslistojen kärjissä. Lisäksi mänkijät järjestävät sisäisiä taitojenkoitoksia mm. jokavuotisen Sähkösanomakisan merkeissä.
