Ohjeet ja tilaaminen

Kysymyksiin ansiomerkeistä vastaa Suomen Metsänkävijäin ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtaja

Perttu Aimola

perttu.aimola@gmail.com

 

Suomen Metsänkävijäin tunnukset ja ansiomerkit

Soljet

Metsänkävijöiden soljet ovat aatteellisia ansiomerkkejä, joita ehdotetaan ikäkausikohtaisesti esimerkillisille ja mänkijähenkisille lippukuntalaisille, jotka ovat osoittaneet kuluneen toimintakauden aikana merkittävää henkilökohtaista kehitystä. Lippukunnat myöntävät itse kaikki soljet.

Sudenpääsolki

Helsingin Metsänkävijät on ottanut merkin käyttöönsä 1959 ja sitä on myönnetty keskeytyksettä ansioituneille kolkille. Idean isä on Kimi, Lauri Soravuo.

Kenelle: sudenpentu/seikkailija (7–11-vuotiaat)

Määrä: max. 1/ryhmä/vuosi

Sudenpääsolki voidaan myöntää sudenpennulle tai seikkailijalle, joka esimerkillisellä käytöksellään ja toiminnallaan on osoittanut omaksuneensa partiotoiminnan sisällön ja periaatteet sekä osoittanut merkittävää henkilökohtaista kehitystä ja kasvua. Harkittaessa merkin myöntämistä kiinnitetään huomiota mm. ahkeruuteen, toimintaan osallistumisen säännöllisyyteen ja käytökseen. Huivisolki voidaan myös myöntää erityistä partiomieltä osoittavasta teosta.

Sudenpääsolkea kannetaan partiohuivissa. 

Karhunpääsolki

Karhunpääsolki on alunperin Turun Metsänkävijöiden 75-vuotisjuhlamerkki, jonka on suunnitellut Petri Holmberg. Suomen Metsänkävijät pyysi suunnittelijalta lupaa ottaa merkin käyttöönsä ansiomerkkinä vuonna 2021.

Kenelle: tarpoja (12–15-vuotiaat)

Määrä: max. 3/lpk/vuosi

Karhunpääsolki voidaan myöntää tarpojaikäiselle, joka esimerkillisellä käytöksellään ja toiminnallaan on osoittanut omaksuneensa partiotoiminnan sisällön ja periaatteet sekä osoittanut merkittävää henkilökohtaista kehitystä ja kasvua. Harkittaessa merkin myöntämistä kiinnitetään huomiota mm. aktiiviseen osallistumiseen myös muuhun kuin oman vartion toimintaan. Merkin saajan tulee olla esimerkillinen tavoiltaan ja käytökseltään. Huivisolki voidaan myös myöntää erityistä partiomieltä osoittavasta teosta.

Karhunpääsolkea kannetaan partiohuivissa. Mikäli Karhunpääsoljen saajalla on entuudestaan Sudenpääsolki, käytetään vain Karhunpääsolkea. Jos Karhunpääsoljen saaja saa myöhemmin esimerkiksi Louhisuden soljen, käytetään korkea-arvoisinta solkea.

Mänkijämerkki

Mänkijämerkki on Ilmari Vainion vuonna 1917 suunnittelema III-luokan merkki metsänkävijöille. Se annetaan yleisesti tarpojalupauksen antamisen yhteydessä. Aikuisena metsänkävijälippukuntaan liittyvälle se myönnetään lippukunnan tapojen mukaisesti. Mänkijämerkkiä kannetaan partiopaidan oikean taskun laskoksessa.

Karhunkäpälät/Karhunkynnet

Caco, Kauko Leppänen on suunnitellut merkin ja Oulun Metsänkävijät otti sen käyttöönsä 29.11.1957. Vuodesta 1961 myös muut metsänkävijälippukunnat ovat myöntäneet merkkejä ansioituneille jäsenilleen.

Karhunkäpäliä myönnetään lippukunnan aktiivitoiminnassa tehdystä menestyksekkäästä johtamistyöstä.

Rautainen karhunkäpälä

Kenelle: ehdotusvuonna vähintään 15 vuotta täyttäneelle (pois: partiolaiselle) metsänkävijälle

Määrä: suositus enintään 3/lpk/vuosi

Rautainen karhunkäpälä voidaan myöntää vähintään 15 vuotta täyttäneelle partiolaiselle, joka on toiminnallaan osoittanut omaksuneensa partiotoiminnan sisällön ja periaatteet. Merkin saajalta edellytetään yksi (1) vuosi johtamisessa osoitettua päämäärätietoista johtamista ja aktiivista osallistumista lippukunnan toimintaan. Merkin saajan tulee olla esimerkillinen myös tavoiltaan ja käytökseltään.

Karhunkäpälää kannetaan partiopaidan oikeassa taskussa Mänkijämerkkiin kiinnitettynä.

Pronssinen/kuparinen karhunkäpälä

Kenelle: ehdotusvuonna vähintään 18 vuotta täyttäneelle partiolaiselle

Määrä: max. 2/lpk/vuosi

Pronssinen karhunkäpälä voidaan myöntää johtajalle, joka on omalla toiminnallaan ja esimerkillään osoittanut omaksuneensa partiotoiminnan sisällön ja periaatteet. Merkin saajalta edellytetään kolme (3) vuotta menestyksekästä johtamiskokemusta sekä aktiivista ja laaja-alaista osallistumista lippukunnan toimintaan.

Karhunkäpälää kannetaan partiopaidan oikeassa taskussa Mänkijämerkkiin kiinnitettynä.

Hopeinen karhunkäpälä

Kenelle: ehdotusvuonna vähintään 22 vuotta täyttäneelle partiolaiselle

Määrä: 1/lpk/vuosi

Hopeinen karhunkäpälä voidaan myöntää johtajalle, joka on toiminut lippukunnassa johtajatehtävissä aktiivisesti vähintään seitsemän (7) vuoden ajan. Johtajana häneltä edellytetään monivuotista ja menestyksekästä asiainhoitoa sekä tavoitteellista kehittämistyötä lippukunnassa. Merkin saajan tulee olla esimerkillinen sekä omata aloitekykyä ja toimintavalmiutta. Toiminnassa tulee näkyä yleinen laaja-alaisuus.

Karhunkäpälää kannetaan partiopaidan oikeassa taskussa mänkijämerkkiin kiinnitettynä.

Kultainen Suurmänkijämerkki

1 § Kuvaus

Kultainen Suurmänkijämerkki on kullattu ja numeroitu Metsänkävijöiden jäsenmerkki. Merkkiä kannetaan Mänkijämerkin tapaan, partiopaidan oikean rintataskun laskoksella. Suomen Metsänkävijät ry:n ansiomerkkitoimikunta pitää luetteloa merkin saaneista Suurmänkijöistä.

2 § Ehdottaminen

Ehdotus on jätettävä Suomen Metsänkävijät ry:n ansiomerkkitoimikunnalle toimikunnan ohjeistuksen mukaisesti. Ehdotuksen pohjana tulee olla metsänkävijälippukunnan hallituksen yksimielinen päätös. Ehdotuksen liitteenä tulee olla puolto kahdelta (2) muulta metsänkävijälippukunnalta. Merkin saajan oman lippukunnan tulee hyväksyä merkin hakeminen.

3 § Myöntäminen

Merkki voidaan myöntää vähintään 10 vuotta aktiivisesti ja ansiokkaasti metsänkävijöissä johtajatehtävissä toimineelle partiolaiselle. Suurmänkijältä edellytetään vahvaa mänkijähenkisyyttä sekä tunnettavuutta metsänkävijöiden keskuudessa. Merkki myönnetään Suomen Metsänkävijät ry:n ansiomerkkitoimikunnan päätöksellä.

4 § Luovuttaminen

Suurmänkijämerkin luovutustilaisuudessa tulee noudattaa erityistä arvokkuutta. Suomen Metsänkävijät ry:n ansiomerkkitoimikunta ohjeistaa asiassa tarkemmin.

5 § Kustannukset

Ehdotuksen tehnyt lippukunta sitoutuu maksamaan myönnetyn merkin Suomen Metsänkävijät ry:lle.

6 § Muutokset

Kultaisen Suurmänkijämerkin sääntöihin voidaan tehdä muutoksia vain Suomen Metsänkävijät ry:n yhdistyksen kokouksessa.

Ansiomitalit

Ansiomitalit on suunnitellut Tuomas Hyrsky ja ne otettiin käyttöön vuonna 2022.

Myöntäminen

Metsänkävijöiden ansiomitaleja myönnetään vähintään 25 vuotta täyttäneille metsänkävijöille, jotka pitkäjänteisesti ja menestyksekkäästi tukevat lippukuntaa tai Suomen Metsänkävijöitä, edesauttavat mänkijälippukuntien yhteistyötä tai osallistuvat Suomen Metsänkävijöiden toiminnan järjestämiseen tai kehittämiseen. Mitalit myönnetään pääsääntöisesti alimmasta alkaen ja niiden myöntämisessä korostuu pitkäjänteinen johtamistyö.

Ansiomitalin myöntäminen ei-metsänkävijälle

Suomen Metsänkävijöiden ansiomitaleista voidaan ei-metsänkävijälle myöntää rautainen ansiomitali ja pronssinen ansiomitali. Erityisen painavista syistä ei-metsänkävijälle voidaan myöntää myös hopeinen ansiomitali. Tällöin myöntämisperusteena voi olla mm. merkittävä panos metsänkävijöiden toiminnan hyväksi valtakunnallisessa partiotoiminnassa.

Kantaminen

Ansiomitalia kannetaan partiopaidan vasemman taskun yläpuolella siten, että merkin metallisen osan yläreuna jää rintariman alareunan tasalle. Mikäli kantajalla on useampi ansiomerkki, voi Suomen Metsänkävijöiden mitalin rinnastaa aluejärjestön ansiomerkkiin. Saman ansiomerkkijärjestelmän merkeistä kannetaan vain korkeinta merkkiä.

Rautainen ansiomitali

Rautainen ansiomitali myönnetään vähintään 25 vuotta täyttäneelle metsänkävijälle, joka on vähintään viiden (5) vuoden ajan osallistunut lippukunnan toiminnan tukemiseen tai osallistunut metsänkävijäyhteistyön ylläpitämiseen. Merkin saajalta edellytetään osallistumisen lisäksi myös tavanomaista johtamistyötä.

Mitali voidaan myöntää metsänkävijälle myös monivuotisesta projektista metsänkävijäyhteisössä, jolloin viiden (5) vuoden määräaikaa ei edellytetä.

Edellisen metsänkävijöiden ansiomerkin myönnöstä on oltava vähintään kolme (3) vuotta.

Pronssinen ansiomitali

Pronssinen ansiomitali myönnetään vähintään 15 vuoden aktiviisesta toiminnasta lippukunnan tukemisessa tai metsänkävijäyhteisössä. Osallistumisen, joka sisältää myös johtamistyöstä, tulee näkyä toimintaa kehittävänä tekemisenä.

Mitali voidaan myöntää myös useamman vuoden kestävästä projektista, joka sisältää laaja-alaista osaamista ja päämäärätietoista johtamista. Tällöin viidentoista (15) vuoden määräaikaa ei edellytetä.

Edellisen metsänkävijöiden ansiomerkin myönnöstä on oltava vähintään kolme (3) vuotta.

Hopeinen ansiomitali

Hopeinen ansiomitali myönnetään vähintään 25 vuoden aktiivisesta toiminnasta lippukunnan tukemisessa tai metsänkävijäyhteisössä. Merkin saamisessa vaaditaan erityistä johtamistyöstä, jonka tulokset näkyvät uudistavana vaikutuksena.

Edellisen metsänkävijöiden ansiomerkin myönnöstä on oltava vähintään kolme (3) vuotta.

Ohjeita

Myöntäminen ja ehdottaminen

Lippukunnat myöntävät itse kaikki soljet ja karhunkäpälät. Ansiomitaleita ja Suurmänkijämerkkejä ehdotetaan erillisellä lomakkeella Suomen Metsänkävijöiden ansiomerkkitoimikunnalta. Suurmänkijämerkki tarvitsee lisäksi kaksi (2) puoltoa kahdelta eri mänkijälippukunnalta. Mitalit yksilöidään juoksevalla numeroinnilla. 

Ansiomerkkitoimikunta ylläpitää listaa myönnetyistä mitaleista.

Kaiverrukset

Merkit toimitetaan ilman kaiverruksia. Lippukunnat itse hoitavat merkkien numeroinnin. Suomen Metsänkävijöiden ansiomerkkitoimikunta toimittaa ansiomitalit ja Suurmänkijämerkit numeroituna lippukunnille myönnettyään merkin.

Kirjanpito

Suomen Metsänkävijöiden ansiomitalit eivät virallisesti kuulu Suomen Partiolaisten ansiomerkkijärjestelmään, joten niitä ei löydy valmiiksi Kuksa-järjestelmästä. On kuitenkin suositeltavaa, että lippukunnat itse kirjaavat myönnetyt merkit Kuksaan. Historiatiedosta on hyötyä lippukunnalle sekä piiriin ja Suomen Partiolaisten tuleville ansiomerkkipäätöksille.